Etusivu Artikkelit Omenasta on moneksi – näin hyödynnät herkulliset terveyspommit

Omenasta on moneksi – näin hyödynnät herkulliset terveyspommit

Kotimainen omenasato on syksyllä parhaimmillaan. Näin hyödynnät pyöreät ja herkulliset terveyspommit!

Vitamiini- ja kuitupitoiset omenat kuuluvat monen suomalaisen ruokapöytään erityisesti loppukesästä sekä syksyllä, jolloin oman pihan omenapuut alkavat tuottaa satoa.  Mikä parasta, omenoita voi saada ilmaiseksi, vaikkei omaa pihaa ja puuta omistaisikaan. Tämän mahdollistavat erilaiset sosiaalisessa mediassa suositut omenapörssit, joiden kautta ihmiset voivat lahjoittaa ylimääräiset hedelmänsä, jos omenoita löytyy yli oman tarpeen.

Makeat ja kirpeät hedelmät maistuvat mainiosti sellaisenaan, mutta soveltuvat perinteiseen tapaan myös erilaisten piirakoiden, hillojen sekä mehujen raaka-aineiksi.  Omenaa voidaankin hyödyntää keittiössä melkein perunan kaltaisena perusraaka-aineena: makeiden jälkiruokien lisäksi omppuja kannattaa ehdottomasti hyödyntää myös suolaisissa herkuissa.  Mihin kaikkeen omena oikeastaan soveltuukaan?

Säilö talven varalle

 

Piirakoita ja paistoksia toisensa perään – kotileipuri ei välttämättä pysy vauhdissa mukana, jos oma pihapuu tuottaa kilokaupalla omenoita.  Tällöin onkin syytä miettiä sopivia tapoja omenoiden säilöntään. Suosittu vaihtoehto on keittää omenat esimerkiksi hilloiksi.  Omenahillo säilyy pitkään ja sen makua voi muokata eri lajikkeiden happamuudella ja mehukkuudella, sekä lisäämällä joukkoon myös muita hedelmiä, marjoja tai vihanneksia.  Parhaat omenahillot syntyvät useimmiten happoisista syyslajikkeista.

Omenoiden säilöntään löytyy muitakin vaihtoehtoja.  Kotimaisia lähiraaka-aineita runsaasti ravintolassaan hyödyntävä huippukokki Sasu Laukkonen suosii helppoa ja kätevää säilöntätapaa:

–  Teen itse omenoista etikkaa ja säilön hedelmiä sitten siihen kokonaisina. Omenat säilyvät näin hyvin koko talven, Laukkonen vinkkaa.

Hapahkoita omenoita voi myös pakastaa.  Hedelmät kuoritaan, jonka jälkeen niistä poistetaan siemenkodat ja ne leikataan lohkoiksi. Lohkot ladotaan kerroksittain sokerin kanssa pakastusrasioihin. Toinen vaihtoehto on omenoiden kuivaaminen esimerkiksi uunissa tai kuivurissa.  Kuivaamiseen soveltuvat parhaiten tiivismaltoiset lajikkeet.

Mitä uutta omenoista?

Uuniomenat, kaurapaistokset ja piirakat ovat klassikkoherkkuja, joiden suosio ei hevillä hiivu. Näiden suussa sulavien jälkiruokaunelmien lisäksi omenat maistuvat kuitenkin monissa muissakin keitoksissa.

Jos makeanhimo on paheesi, voit valmistaa ompuista terveellisen vaihtoehdon karkeille. Omenasipsit syntyvät helposti omassa kotiuunissa tai vaikka mikrossa.  Mitä ohuempia viipaleita teet, sitä rapeampia omenasipsejä saat. Jos pidät nahkeammista versioista, voit viipaloida omenat veitsen avulla. Jos kuitenkin haluat rapeita sipsejä, käytä viipaloitiin mandoliinia.

Omenalastut voi maustaa ennen uuniin laittamista esimerkiksi kanelilla ja sokerilla. Paista omenalastuja 100-asteisessa uunissa tunnin molemmin puolin. Makeiksi välipalaherkuiksi sopivat myös esimerkiksi omenasta valmistetut mehujäät ja jäätelöt.

Suolaisia ruokia ajatellen omenan kaveriksi kannattaa valita erityisesti porsaanlihaa, mutta omppu soveltuu mainiosti yhteen myös muiden lihojen ja siipikarjan, kikherneiden, porkkanoiden tai vaikka italialaisten makkaroiden kanssa. Omenoista voi loihtia raikkaan kasvissosekeiton, hedelmäisen curryn, makean siirapin tai chutneyn porsaalle, coleslaw-salaatin hampurilaisen kaveriksi tai esimerkiksi täytteen cheddarilla höystettynä kanan rintafileille.

Herkullisen lisukkeen pääruoalle saa paistetuista omena- ja sipuliviipaleista tai vaikka fetan ja omenan yhdistelmästä salaatissa. Vain oma luovuus ja kokeilunhalu on rajana!

Hemmottele ja sisusta omenoilla

Omenoiden monipuoliset käyttömahdollisuudet eivät suinkaan rajoitu ainoastaan ruokapöytään. Näyttäviä ja terveellisiä omenoita voi hyödyntää myös sisustuselementteinä sekä kotikauneudenhoidossa.  Omenat soveltuvat pöytäkoristeiksi sellaisenaan tai vaihtoehtoisesti niitä voi käyttää myös tuikkujalustoina.  Koverra hyvin pystyssä pysyvään omenaan tuikun kokoinen reikä ja suihkuta koloon hieman sitruunamehua, jotta hedelmä ei pääse tummumaan.  Sujauta tuikku omenan sisään ja tuikkukuppi on valmis!

Luonnollisesti puhdistavista omenoista voi loihtia myös hemmottelevan kasvonaamion.  Virkistävän kasvonaamion aineksina voit käyttää omenoiden lisäksi esimerkiksi hunajaa sekä kauraa.

Omenalajikkeet ja niiden käyttö

Erilaiset omenalajikkeet sopivat hilloihin, ruoanlaittoon ja syötäviksi sellaisenaan hieman lajikkeesta riippuen. Omenalajikkeet ryhmitellään kesä-, syys- ja talviomenoihin kypsymisajankohdan mukaan. On syytä muistaa, että talviomenat tarvitsevat yleensä lyhyen varastoinnin ennen kuin hedelmät ovat parhaimmillaan.

Esimerkkejä kotimaisista omenalajikkeista ja niiden käyttötavoista:

Antonovka: Marraskuussa kypsyvä, arvostettu talvilajike. Talousomena, joka soveltuu hilloihin ja mehustukseen.

Huvitus: Yksi Suomen vanhimmista omenalajikkeista.  Makea ja mietohappoinen kesälajike, jonka malto on murea ja mehukas.  Sopii syötäväksi sellaisenaan.

Konsta: Miellyttävän happoinen talviomena. Kotipuutarhurin peruslajike, Antonovkan ja Lobon risteymä, joka sopii myös luomuviljelyyn.

Melba: Mietohappoinen ja makeahko, runsassatoinen syyslajike. Sopii syötäväksi sellaisenaan.

Lobo: Suomessa eniten viljelty omenalajike. Makea ja niukkahappoinen talvilajike.

Pirja: Aikainen ja lievästi arominen kesälajike. Huvituksen ja punaisen melban risteymä. Ei kestä pitkää säilytystä.

Punainen kaneli: Kaneliarominen, hapan ja kova syyslajike. Soveltuu ruokaomenaksi.

Raike: Aromikas syysomena, joka paranee kypsyessään. Soveltuu hilloihin ja on yksi parhaimmista mehuomenoista.

Valkea kuulas:  Raikas ja hapan kesälajike. Soveltuu syötäväksi sellaisenaan tai vaikka hilloon.

 

Lähteet: Kotimaiset kasvikset ry,  Rengon Taimitarha

Teksti: Petra Kiiski

Kuvat: Kotimaiset Kasvikset ry: Teppo Johansson, Sanna Peurakoski & Tommy Selin

3 kommentit

Käyttäjän Jake kuva

Jake

Su, 2015-02-22 13:07
Eniten omena maistuu sellaisenaan ja tietysti omenapiirakassa. Jos on paljon omenoita ovat hyviä kuivattuina.
Käyttäjän satsuma kuva

satsuma

To, 2015-03-05 07:43
Omenat ovat parhaimpia sellaisinaan ja tulee paljon käytettyä myös ruuanlaitossa ja säilönnässä.
Käyttäjän SMEL kuva

SMEL

To, 2016-01-07 08:35
Minä söin opiskeluaikoina niin usein omenoita, että siitä tuli maininta koulun kronikkaankin.