Etusivu Artikkelit Vierasblogi Uuden vuoden magiaa

Uuden vuoden magiaa

ilotulitus

Uuden vuoden vaihteessa on aina vaan jotain taianomaisuutta. Sitä miettii miten tämä kulunut vuosi on mennyt ja uudelle vuodelle toivotaan joko samaa hyvää tai jotain vielä parempaa tulevaksi. Uutena Vuotena tehdään myös lupauksia, että itsekin voisi olla vielä hieman parempi ihminen. Toiset ei-ihan-niin tosissaan, toiset todellakin tehden muutoksia elämäänsä.

 

uusi vuosi

 

Uutta vuotta onkin mukava ottaa vastaan rakkaiden ystävien ympäröimänä. Ja hyvän ruuan parissa, tietty. Perinteisestä Uuden Vuoden pöydästä on löytynyt perunasalaatti ja nakit. Perunasalaattia voi tuunata vaikka Crème Bonjour Cuisinen eri mauilla. Tilli & Sitruuna antaa mukavan raikkaan säväyksen myös perunasalaattiin. Ja perunat voi paahtaa kuutioituina uunissa sipulin kanssa, jolloin perunasalaatin teko on todella helppoa, kuten tässä ohjeessa:

1 kg perunoita

2 keltasipulia tai shalottia

2 rkl oliiviöljyä

1 tl suolaa

rouhaisu mustapippuria

1 omena

1 prk Crème Bonjour Tilli & Sitruuna

 

perunasalaatti

 

Voit joko kuoria perunat tai pestä ne hyvin. Kuutioi perunat suupalan kokoisiksi. Pilko sipulit hieman perunakuutioita pienemmiksi. Sekoita öljy, suola ja pippuri näitten kanssa ja levitä leivinpaperille uunipellille ja paahda 30 min 175 asteisessa uunissa ai kunnes ovat pehmenneet. Jäähdytä.

Pilko omena pieniksi kuutioiksi, sekoita Crème Bonjour Tilli & sitruunan, perunan ja sipulin kanssa. Maista vielä suola ja nosta kylmään odottamaan esillepanoa. Koristele vaikka muutamalla lehtipersiljan lehdellä.

 

Toisinaan nakit ja perunasalaatti jätetään yöruoaksi rakettien jälkeen ja alkuiltaan halutaan jotain hieman juhlavampaa syömistä. Buffapöytä onkin hauska ja kaunis tapa rakentaa Uuden Vuoden illallinen, sitä kun yleensä vietetään kuitenkin useita tunteja odotellen vuoden vaihtumista. Näin tuosta pöydästä voi illan aikana käydä napsimassa herkkuja aina pikku hiljaa. Ideakeittiön uudenvuoden aaton noutopöydästä löytyy pieniä sormisyötäviä ja tapaksia.

 

avokadotahna

 

Uuden Vuoden aattoillan hurmaavaksi herkuksi sopii erinomaisesti kylmäsavulohi-mätileivät. Ne sekä näyttävät, että maistuvat herkullisille. Mätileipien hyytelöainekset voit hyvin tehdä jo edellisenä päivänä, kuitenkin ainakin 4 tuntia aikaisemmin.

 

katkarapuleipä

Leipiin tarvitset:

tummaa limppua siivuina

150 g mätiä

150 g kylmäsavulohta pieneksi hakattuna

2 dl vaahtoutuvaa kermaa

200g Crème Bonjour maustamatonta

4 liivatelehteä

1 sitruunan mehu

muutama rouhaisu mustapippuria

 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi, sekoita Crème Bonjour vaahtoon. Lisää mäti ja kylmäsavulohi. Lämmitä sitruunamehu ja lisää kuivaksi puristetut liivatteet kuumaan mehuun. Sulata liivatteet hyvin. Anna seoksen jäähtyä hieman ja lisää ohuena norona muuhun massaan. Laita kylmään vähintään neljäksi tunniksi. Esillepanoa varten muodosta kahden lusikan avulla kvenellejä siivutetuille limpun paloille ja koristele pienellä tillillä.

Lisää inspiroivia Uuden Vuoden aattoillan herkkuja voit katsastaa Crème Bonjourin Pinterestistä: https://fi.pinterest.com/cremebonjourfi/

 

Nautinnollista Uutta Vuotta!

11 kommentit

Käyttäjän Leenis kuva

Leenis

Ma, 2015-12-28 17:48
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
Käyttäjän Pirttihirmu kuva

Pirttihirmu

Ti, 2015-12-29 00:04
Hyvää, onnellista ja makoisaa Uutta Vuotta kaikille!
Käyttäjän Jake kuva

Jake

Ti, 2015-12-29 06:02
Onnea ja menestystä vuodelle 2016!
Käyttäjän satsuma kuva

satsuma

Ti, 2015-12-29 07:13
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
Käyttäjän Riitta-Ahkku kuva

Riitta-Ahkku

Ti, 2015-12-29 08:57
Onnellista ja makoisaa vuotta 2016 kaikille ideakeittiöläisille !
Käyttäjän Raspberry kuva

Raspberry

Ti, 2015-12-29 10:40
Hyvää Uutta Vuotta 2016 kaikille!
Käyttäjän Raspberry kuva

Raspberry

Ti, 2015-12-29 10:40
Ihanat mätileivät :)
Käyttäjän Desi kuva

Desi

Ke, 2015-12-30 11:05
Hyvää Uutta Vuotta.
Käyttäjän Api kuva

Api

Pe, 2016-01-01 13:06
Hyvää uutta vuotta!
Käyttäjän SMEL kuva

SMEL

Ti, 2016-01-05 09:05
Jäi saamatta mäti uutena vuotena, yleensä muori on antanut pienen rasian tai kutsunut syömään =(
Käyttäjän Henna73 kuva

Henna73

Ti, 2016-01-05 17:44
Hyvää uutta vuotta kaikille :)