Etusivu Artikkelit Vinkit & testit
18 Tam
1
lahja

Jäikö sinulta pisteitä, jotka haluaisit lahjoittaa toiselle käyttäjälle? Nyt lahjoittaminen on mahdollista!

15 Tam
4
pistekauppa

Nyt pääsee ostoksille pienilläkin pistemäärillä! Pistekauppaan tulee täydennystä maanantaina 18.1.2016. Kauppaan tulee tuotteita, joita on mahdollista saada jopa 1500 pisteellä.

4 Tam
11
piparitalo

Kiitos kaikille joulukalenterin tehtäviin osallistuneille! Herkullisia reseptejä ja kauniita kuvia tuli runsaasti. Nyt on aika palkita parhaimmat kuvat.

8 Jou
13
nuudeli

Marraskuun tehtäviin osallistuttiin ahkerasti ja tehtävien palkintojenjako on jälleen käsillä.

20 Mar
10
vene

Marraskuun pimeys ei ole vielä tarttunut Ideakeittiön ahkeriin käyttäjiin, sillä hauskoja lahjaideoita isänpäivään tulvi Ideakeittiöön pilvin pimein. Myös korealaista keittiötä kokeiltiin ennakkoluulottomasti.

3 Mar
10
kasvissosekeitto

Iltojen hämärtyessä herkuteltiin lämpimillä keitoilla ja halloween-leivonnaisilla. Tehtävien parhaat kuvat on nyt valittu!

2 Mar
4
Isänpäivän luettavat lahjavinkit

Pohditko lahjaa rakkaalle isälle? Jos ruoka- ja juoma ovat lähellä isäsi sydäntä, niin kirjavalikoimassa löytyy. Esittelemme kolme erilaista kirjaa, joista löytyy takuulla jokaiselle jotakin. Luvassa äijämeininkiä, klassikkoruokaa ja perusteellinen juomaraamattu.

29 Lok
8
paistinpannu

Ruoanvalmistusastiat ovat vuosien saatossa muuttuneet paljon. Aikaisemmin ruokaa kypsennettiin nuotiolla valurauta-astioissa, mutta nykyään vaihtoehtomateriaaleja ja -pinnoituksia löytyy lukuisia. Onko astioilla vaikutusta ruoan makuun?

21 Lok
4
Kotivara, nopean nälän pelastus

Kotivarastoista on hyvä löytyä tietyt raaka-aineet, joista on kiireessäkin helppo loihtia maistuvia arkiruokia. Katsotaan ruoan ammattilaisten jääkaappiin tai raaka-ainekaappiin.

19 Lok
8
smoothie

Lokakuussa on hemmoteltu makuhermoja ja sydäntä. Kolme tehtävää keräsi paljon osallistujia ja hienoja kuvia, nyt on aika palkita parhaat kuvat!

6 Lok
9
kasvikset

Erikoisruokavaliot ovat nykyään arkipäivää. Välillä eteen tulee kuitenkin erikoisempia ruokavalioita, joista kärsii yllättävän moni. Otamme lähempään tarkasteluun FODMAP-ruokavalion.

5 Lok
4
keittokirja

Joulu alkaa jo kolkutella ja uusia keittokirjoja tipahtelee julkaisuun tasaista tahtia. Suuri trendi nykykeittokirjoissa on visuaaliseen ilmeeseen panostaminen. Valokuvat ovat kuin taideteoksia ja ruoka tulee esiin entistäkin paremmin.

29 Syy
1
sydän

Maailman sydänpäivää vietetään 29.9.2015. Päivä antaa aiheen keskittyä hetkeksi omaan terveyteen ja hyvinvointiin. Terveelliset elämäntavat, kuten liikunta ja ruokavalio heikentävät riskiä sairastua sydänsairauteen.

28 Syy
8
Paras risottokuva

Pyysimme käyttäjiä jakamaan parhaita risottoreseptejään. Kauniita kuvia ja hyviä risottoreseptejä tuli runsaasti, Ideakeittiö kiittää.

22 Syy
11
Kuivattuja sieniä ja currya – parhaat kuvat palkittu

Syyskuussa pyysimme käyttäjiä jakamaan kuvia, jossa näkyy kuivattuja raaka-aineita. Kuvia tuli paljon ja suosituimpia kuivattavia ruokia olivat sienet, hedelmät ja yrtit.

22 Syy
5
paistinpannu

Jääkaapissa kyyhöttävä vanhentuva ruoka ei sellaisenaan houkuttele, joten anna tähteille uusi elämä valmistamalla niistä herkullista ruokaa uudessa muodossa. Tähteistä valmistettua ruoka-annosta ei tarvitse vähätellä, vaan mahtava makuelämys kannattaa nostaa ylpeänä estradille.

17 Syy
8
kuivatut yrtit

Syksyn satoa poimitaan kiivaasti ja kesän maut säilötään talteen. Kuivaus on erinomainen säilöntämenetelmä, jossa ravintoaineet sekä aromit säilyvät hyvin ja kuivattavien herkkujen maku jopa voimistuu.

8 Syy
2
Kokin salaisuus

Pihvin paistaminen on taitolaji ja pienetkin nyanssit vaikuttavat onnistumiseen. Flora on kehittänyt loistavan uutuustuotteen onnistuneen pihvin paistoon. Ammattikokit suosittelevat öljyn ja voin yhdistämistä parhaan paistotuloksen aikaansaamiseksi.

14 Hei
8
salaatti

E-koodit eli lisäaineet lisätään tarkoituksella elintarvikkeisiin ja ovat tärkeä osa tuotteen valmistusreseptiä. Niiden avulla parannetaan elintarvikkeiden rakennetta, makua ja väriä sekä valmistetaan tuotteen laadun säilyminen koko sen myyntiajan.

10 Kes
12
pannukakku

Voileipäkakut ja perinteiset pannarit innostivat käyttäjiä kokeilemaan erilaisia herkullisia reseptejä. Mukana oli jälleen useita erinomaisia ruokakuvia, jotka houkuttelivat kokkailuhetkiin kotikeittiössä.

25 Toukokuu
11
astioiden puhdistaminen

Astioiden, ruoanlaittovälineiden ja kodinkoneiden puhdistamiseen ei tarvita välttämättä kymmeniä erilaisia pesuainepurkkeja. Ota käyttöön vanhan kansan kikat ja käytä puhdistamisessa etikkaa, ruokasoodaa ja sitruunaa.

15 Toukokuu
15
parsasalaatti

Ideakeittiön tehtävissä on taas haastettu käyttäjiä kokeilemaan erilaisia reseptejä. Parasta parsasta -tehtävässä käyttäjät jakoivat parhaat reseptinsä tuoreesta parsasta. Iloa äidille -tehtävässä jaettiin parhaita leivontareseptejä.

11 Toukokuu
13
pizza

Hyvän ruokakuvan ottamiseen ei tarvita välttämättä järeää kalustoa tai hyvää järjestelmäkameraa. Kiinnittämällä huomiota valoihin ja kuvakulmaan pääsee jo pitkälle, vaikka käytössä olisi ainoastaan kännykkäkamera.

5 Toukokuu
15
Ingman

Ideakeittiön käyttäjät ovat taas saaneet suorittaa useita ruoka-aiheisia tehtäviä, joissa on haastettu ottamaan hyviä, hauskoja ja raikkaita ruokakuvia. Tehtäviin osallistuminen oli jälleen runsasta ja joukosta löytyi paljon voittajiksi sopivia vaihtoehtoja.

23 Huh
9
Yrttidippi

Ideakeittiön käyttäjät osallistuivat innokkaina tehtävään, jossa haastettiin käyttämään tuoreita yrttejä ruoanlaitossa. Ihanat tuoreet yrtit -tehtävän parhaasta kuvasta palkitaan tällä kertaa Pike14.

15 Huh
12
karitsanpotka

Ideakeittiö palkitsee taas parhaiden ruokakuvien ottajia. Osallistuminen tehtäviin oli jälleen runsasta ja ruokakuvat näyttivät herkullisilta.

13 Huh
6
Sydänviikko

Tällä viikolla vietettävä kansallinen sydänviikko herättelee kiinnittämään huomiota terveelliseen ruokavalioon ja riittävään liikunnan määrään. Poimi tästä vinkit pieniin elämäntapamuutoksiin, jotka parantavat terveyttäsi ja tuovat reippaamman olon.

6 Huh
7
Knorr

Kana on yksi suosituimmista ja monikäyttöisimmistä raaka-aineista kotikeittiössä. Hyvien kanareseptien löytäminen on helppoa, mutta oletko jo löytänyt sen parhaan reseptin? Knorr on nyt keksinyt sen. Kokeile, miten helppoa mehevän kanafileen valmistaminen on.

2 Huh
17
pizzataikina

Kevät lähestyy kovaa vauhtia ja sen myötä Ideakeittiö haluaa kannustaa käyttäjiä monipuoliseen ruoanlaittoon ja leivontaan. Huhtikuun aikana Ideakeittiö palkitsee aktiivisia käyttäjiä tuplapisteillä.

31 Maa
11
Ideakeittiö

Ideakeittiössä alkuvuonna toteutettu käyttäjäkysely antoi paljon kehitysehdotuksia sivuston toimintaan liittyen. Yksi suurimmista toiveista oli reseptien esikatselu-mahdollisuus, joka saatiin onnistuneesti käyttöön nopealla aikataululla. Toinen uudistuksista on reseptien pistemäärän nosto.

30 Maa
11
Knorr viileästä myytävät kastikkeet

Tiesitkö, että Knorr valmistaa myös viileästä myytäviä herkullisia kastikkeita? Ammattikokkien suunnittelemat kastikkeet ovat helppoja ja nopeita, sillä ne valmistuvat parissa minuutissa joko mikrossa tai kattilassa.

11 Maa
12
luigin unelmien makaronilaatikko

Ideakeittiön käyttäjät pääsivät helmi-maaliskuun aikana valmistamaan unelmiensa Luigin makaronilaatikkoa, jonka valmistuksessa hyödynnettiin Knorr Fond “du Chef” -annosfondeja. Tehtävään tuli runsaasti osallistujia, ja parhaan valokuvan ottanut käyttäjä palkittiin Knorr Fond “du Chef” -tuotepaketilla.

3 Maa
14
naistenpäivä

Kansainvälisen naistenpäivän juuret ulottuvat 1900-luvun alkuun. Päivän alkuperäisenä tarkoituksena on ollut naisten sosiaalisten, poliittisten ja taloudellisten saavutusten juhliminen ja muistuttaminen.

10 Hel
11
broilerikeitto

Helppoa ja edullista arkiruokaa -tehtävä on nyt päättynyt. Tehtävä keräsi runsaasti osallistujia ja parhaan annoskuvan lähettänyt käyttäjä palkittiin 1000 pisteellä. Raati valitsi tällä kertaa voittajaksi Outsan Broilerikeitto-reseptikuvan.

6 Hel
5
Knorr Fond ”du Chef” tuo ruokaasi täyteläisen maun

Täydellinen liemi valmistuu kotikeittiössä helposti Knorr Fond ”du Chef” -annosfondien avulla. Valikoimassa on kuusi erilaista makuvaihtoehtoa, joita käyttämällä tunnet aidon liemen maun.

2 Hel
11
mangosalaatti

Kevyempi aloitus uuteen vuoteen -tehtävä on nyt päättynyt. Parhaan annoskuvan lisännyt käyttäjä palkittiin 1000 pisteellä, ja raati valitsi voittajaksi Kulinaarin Mangosalaatti-reseptikuvan. Kuvassa annos näyttää raikkaalta ja herkulliselta, ja pääraaka-aine näkyy selkeästi.

2 Hel
5
käyttäjäkysely

Mitä parannettavaa löydät Ideakeittiöstä? Millaisia teknisiä ominaisuuksia haluaisit lisätä sivustolle, entä millaisista videoista olisi sinulle hyötyä? Onko sinulla mielessäsi aihe, josta haluaisit lukea enemmän?

27 Tam
6
Flora Ruoka

Arkipäivinä monipuolisen ruoan suunnittelu ja valmistus saattavat välillä tuntua haastavalta tehtävältä. Flora Ruoka -sarjan maustettuja uutuustuotteita käyttämällä kokkaaminen sujuu jatkossa entistä helpommin ja nopeammin.

16 Tam
12
leivonta

Onko edessäsi herkulliselta kuulostava ohje, mutta raaka-aineet on mainittu tilavuusmittojen sijasta painomittoina? Tai olet eksynyt ulkomaiselle internetsivulle, jossa jauhojen määrä ilmoitetaan cup tai pint -merkinnöillä? Kokoa itsellesi tärkeät mitat muuntotaulukkoon, josta voit tarkastaa nopeasti oikeat tilavuudet.

3 Jou
6
Ruokakirjat
Tänä vuonna on ilmestynyt uusia ruokakirjoja siihen tahtiin, että niistä riittää paketoitavaa läheisillekin. Herkullisilla resepteillä ja hyvillä vinkeillä varustetut kirjat ovat hyviä lahjoja niin keittiössä viihtyville kulinaristeille kuin kokkailua hiljalleen aloittavillekin.
10 Mar
8
Knorr uutuuskeitot
Kauppojen kylmähyllyille saapuneet uudet Knorr keitot ovat helppoja ja nopeita herkkuja. Matka purkista pöytään kestää vain muutaman minuutin - lopputuloksena on parhaista raaka-aineista tehty ruokaisa ateria.
 
21 Lok
6
Porkkanakakku

Isoäidin kahvipöydästä tuttu kuivakakku saa mehevyyttä piimästä ja jogurtista.

Perinteiset kuivakakut ovat erinomaisia sellaisenaan, mutta pienellä vaivalla niistäkin saa modernimman tai vaikka juhliin sopivamman version. Kahvikakuiksikin kutsutut leivonnaiset ovat parhaimmillaan uunituoreena kahvin tai teen kera.

16 Lok
6
tee

Tee on yksi maailman suosituimmista juomista, mutta sen makua voi hyödyntää myös erilaisissa jälkiruoissa. Tee sopii hyvin vaikka pannacotan tai kakun sekaan makua antamaan.

 

14 Lok
8
Hiivataikina
Leipominen on hauska ja kannattava harrastus. Taikinaan voi upottaa arjen paineet ja samalla voi ilahduttaa läheisiään. Vasta paistettujen leivonnaisten tuoksu luo lämpimiä muistoja ja kotiin mukavan tunnelman.
 
9 Lok
4
ruokakirjat syksyn uutuudet

Syksyn uudet ruokakirjat ovat täynnä reseptejä, jotka houkuttelevat kokkaamaan kotikeittiössä. Kokeilisitko tänä vuonna vaikka uunirosollia ja kalkkunapullia? Entä miltä kuulostaa avokado-suklaakakku?

6 Lok
6
Naan-leipä

Intialainen naan-leipä onnistuu kotonakin, kunhan käytössä on luonnonkivi. Kuumennetun kiven avulla leipään saa ihanan rapean pinnan.

 

2 Lok
2
skonssit

Englantilaiset teeleivät eli skonssit ovat klassisia tarjottavia. Ne sopivat niin brunssipöytään, välipalaksi kuin juhlien buffetpöytäänkin.

 

18 Syy
4
munapasta

Aina kun aikaa on vähän ja syöjiä paljon tai vähän, kannattaa keittää pastaa.

16 Syy
4
Lämpimät voileivät

Lämpimät voileivät ovat helppoja ja nopeita herkkuja, jotka sopivat niin välipalaksi kuin isompaankin nälkään raikkaan salaatin kera.

11 Syy
3
kalatiski

Markettien kalatiskit ovat monille ainoita paikkoja, joista kalasaalis on mahdollista pyydystää päivällispöytään. Suomessa syödystä kalasta yli 70 prosenttia on peräisin ulkomailta. Suosituimpia näistä kalalajeista ovat kasvatetut lohi- sekä tonnikalat.

9 Syy
4
Aasialaisia mausteita

Syksyn alettua kotona siirrytään taas arkeen ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin. Koulu- ja työpäivän jälkeen tehtävän päivällisen toivotaan usein olevan helppoa, nopeaa ja edullista, jotta sen jälkeen jää vielä aikaa harrastuksille tai ihan vain rentoutumiseen.

 

4 Syy
3
hillojen säilöntä

Oman puutarhan herkut maistuvat parhaimmilta tuoreina, mutta loppukesän satoa kannattaa säilöä myös talven varalle. Monet juurekset, omenat, luumut, kaalit, sipulit ja myös osa marjoista ovat parhaimmillaan juuri syksyn alkaessa.

28 Elo
4
Salaattipelto

Salaatti on vanha viljelykasvi. Sitä todennäköisesti käytettiin Persian hovissa ja Egyptin valtakunnassa jo 550 e.kr. Salaatin viljelyn aloittamisen ajankohdasta Euroopassa ei ole tarkkaa tietoa. Todennäköistä kuitenkin on, että kreikkalaiset oppivat salaatin viljelyn egyptiläisiltä.

12 Elo
4
jääjuures

Kotimaiset juurekset ovat pian parhaimmillaan, mutta niistä voi hyvin valmistaa jo nyt lisukkeita grilliruoan kanssa tarjottavaksi. Juuresten parhaat ominaisuudet tulevat esille raakana, sillä kypsentäminen hävittää lähes kaikki juureksissa olevat vitamiinit.

31 Hei
3
Alkoholiton booli

Inkivääriolut on tämän vuoden trendijuoma. Sitä myydään sekä prosenteilla varustettuna että alkoholittomana vaihtoehtona, ja juoma sopii täydellisesti niin samppanjan korvaajaksi kuin boolinkin joukkoon.

15 Hei
6
hernedippi

Hernehimo iskee yleensä viimeistään juhannuksena autossa. On melko sama onko matka  silloin kaksi kilometriä tai kaksisataa kilometriä, niin silti hernepussi on oltava mukana.

30 Kes
3
Kesämeikki on kevyt ja raikas

Kesän meikki on kevyt ja raikas. Hellesään kestotrendinä hehkuu kulta, ja huulet saavat nyt loistaa kirkkaina. Tässä helppo vitonen.

1. Pohjustamalla saat lisää kestoa. Kesäjuhlijan meikki joutuu koetukselle kuumalla kelillä. Paranna pitoa valitsemalla meikkivoiteen alle hyvä pohjustustuote. Max Factoryn Facefinity All Day Primer pidentää meikkivoiteen kestoa, säilyttää ihon mattapintaisena ja siinä on aurinkosujakerroin 20.

25 Kes
2
Kauniina kesään – helpot vinkit kesäilmeeseen

Kesässä kivointa on rento ja kiireetön nautiskelu. Ideakeittiö kokosi kesän helpoimmat kaunistautumisvinkit yhteen pakettiin.

Väriä pintaan!

Kesän ehdoton kauneusvinkki on välttää ravunpunainen turisti-ilme. Älä siis pihtaa aurinkovoiteissa! Tarkista, että voiteessasi on riittävä suojakerroin, ja että se on sopiva käyttötapaasi ajatellen. Jos lomailet veden äärellä, tarkista voiteen vedenkestävyys tai varaudu lutraamaan uutterammin.

16 Kes
3
Kesän ihanimmat kirjatärpit

Vuosi 2014 on tuonut kirjojen ystäville valtavan määrän ihanaa luettavaa! Nappaa tästä kirjatärpit riippumaton uumeniin ja laiturin nokkaan. Jokaiselle on taatusti jotakin!

 

Tarquin Hall kirjoitti yksityisetsivän seikkailemaan uhkapelimaailmassa. Vish Puri & kohtalokkaan voikanan tapaus (Gummerus) tarjoaa lopussa lukijalle myös kolme reseptiä etsivän keittiöstä – myös sen voikanan.

11 Kes
6
Ilo irti napostelukasviksista

Retiisit, kirsikka- ja miniluumutomaatit, valmiit selleritikut ja jopa pikkuiset minipaprikat – valmiiksi pestyjä, suupalan kokoiseksi leikattuja kasviksia on saatavilla nyt jatkuvasti enemmän. Napostelukasvikset ovat varsinainen HeVi-hitti.

250-500 gramman kokoiset paketit ovat mitä helpoin tapa saada päivän suositeltu kasvisannos syötyä vaikka reissun päällä. Valmiit pikkuvihannekset taipuvat moneksi. Tässä muutama käyttövinkki kokeiltavaksi:

- Nappaa pussi mukaan terveelliseksi leffaevääksi. Kirsikkatomaatit ovat nyt melkein karkkimakeita!

9 Kes
3
Magnum Helsinki -jäätelöbaari testissä

Helsingin Vanhalle ylioppilastalolle kokoontui maanantai-iltana tiukka testiryhmä jäätelön maistelun merkeissä. Hämeenlinnalaiset Johannes, Agnes ja Ronja, sekä helsinkiläinen Hanna-Maija saapuivat tarkastamaan Magnum Helsinki -jäätelöbaarin tarjontaa.

6 Kes
1
Street food -haastekisa Ideakeittiöllä tarjoili herkullisia annoksia

Torstai-ilta Ideakeittiöllä oli täynnä uusien makuelämysten metsästystä. Aktiivisista lukijoista kootun Ideakokkiryhmän tehtävänä oli tällä kertaa valmistaa innovatiivinen, helposti seisten syötävä ja maukas katuruoka -annos.

Raaka-aineita notkuvalla pöydällä oli tarjolla eriliaisia täyslihoja ja maukkaita makkaroita, tofua, erilaisia sieniä, tuoreita yrttejä, maukkaita juustoja, kasviksia ja hedelmiä. Lisukeosastolta löytyi laaja valikoima Créme Bonjour tuorejuustoja, Hellmann’s majoneesia ja muuta tarkoitukseen sopivaa.

2 Kes
1
Pelataan pihalla! Hauskat uutuuspelit koko perheelle.

Pihapelit ovat kesän hauskin keino saada lapset ja aikuiset liikkumaan yhdessä. Haasta naapurit mukaan ja pelatkaa yhdessä joukkueina vaikka hauska kolmen lajin pihatriathlon!

Tikka, petanque ja kroketti ovat piha- ja puistopelien varmat klassikot. Kokeile niiden ohella myös vähemmän tuttuja lajeja! Näiden pelien seurassa viihtyvät perheen pienimmätkin.

19 Toukokuu
2
Kesän raikkaimmat juomat syntyvät teestä

Huh hellettä! Aurinko on viime päivinä tarjoillut ihanaa esimakua tulevan kesän riemuista. Ota haltuun nämä raikkaat kesäjuomat puutarhajuhlien ja illanistujaisten iloksi.

Aromikas tee toimiii maistuvana pohjana, ja täytteillä voi tietysti leikitellä oman maun mukaan. Makean ja kirpeän sopivan piristävään yhdistelmään soveltuvat mainiosti sitrukset ja ihanat, maukkaat marjat.

12 Maa
1
Hei me leivotaan – ota lapsi mukaan keittiöhommiin!

Yllättävän moni aikuisena ruuanlaittotaidoton harmittelee, ettei harjoitellut keittiöhommia lapsuudenkodissaan. Monen pähkäilijän muistoista löytyy sama syy: vanhemmat eivät halunneet antaa lapsen kokata tai leipoa, koska eivät halunneet siivota jälkiä.

Lapsen innostaminen mukaan keittiöhommiin on monella lailla kiva juttu. Se on paitsi yhteistä mukavaa oleilua, myös tulevaisuudessa hyödyllisten taitojen hankkimista. Päästä lapsen kokeilunhalu valloilleen keittiössä.

12 Hel
7
vihannekset

Keskellä talvea kannattaa nauttia vihannesosaston tarjonnasta vähän uudella tavalla. Kokeile vaikka punajuurisipsejä tai maukasta kukkakaaliriisiä! Tässä ideakeittiön vinkit kasvisten käyttöön.

Merkillisen muotoinen maa-artisokka sisältää runsaasti kuitua, B-vitamiineja, sekä rautaa ja kaliumia. Se sopii erinomaisesti diabeetikon ruokavalioon, koska sen sisältämä hiilihydraatti on suurelta osin inuliinia, joka hajoaa elimistössä hedelmäsokeriksi.

11 Jou
4
Nopeasti makeaa – Ideakokki loihti suussa sulavan jälkiruoan

Ideakokin vuoden viimeisen haasteen raaka-aineiksi valikoitui hedelmiä ja jouluisia herkkuja.

Viime kerralla ideakokki valmisti raaka-aineista alkuruoka-annoksen, joten tällä kertaa oli nopean ja makean jälkiruoan vuoro. Haasteellisen reseptistä teki kylmän ja kuuman komponentin yhdistelmä.

9 Jou
4
Vinkit joulupöydän jälkiruokiin: Suklaata, karpaloa ja maailman makuja

Perinteisiä jälkiruokia, tuunattuja herkkuja vai maailman makuja – mitä loihtia tänä vuonna joulupöytään kinkun, laatikoiden ja rosollien kaveriksi makeannälkää tyydyttämään?

13 Mar
4
Ideakokki jälleen haasteen edessä: Pieni on kaunista

Tällä kertaa Ideakokille annettuun haasteeseen valikoituivat raaka-aineiksi mustekala, granaattiomena, omena, sitruuna ja rucola. Kokki päätti haastaa itseensä tekemällä aineksista alkuruoan. Tärkeintä alkuruoan tekemisessä on Laurin mukaan annoksen säilyttäminen pienenä.  

Ideakokki Lauri Skyttä tarkastelee Ideakeittiön pöydälle aseteltuja raaka-aineita. Miehen katse kiinnittyy etenkin kulhoon paloiteltuun mustekalaan.

11 Mar
1
Syksyn kattaustrendit: Leikittele ja rallattele, neuvoo sisustusarkkitehti Marko Paananen

Sisustusarkkitehti Marko Paananen kannustaa suomalaisia leikittelemään myös ruokapöydän kattauksen kanssa.

30 Lok
1
Makkarakoulu

Ideakeittiön testiryhmäläiset selvittivät, onko makkaroiden valmistaminen alusta lähtien itse todella vaivan arvoista.

Jokasyksyisten Oktoberfestien kunniaksi Hellmann’s tarjosi Ideakeittiön testiryhmäläisille mahdollisuuden osallistua hauskaan ja herkulliseen makkarakouluun. Makkarakoulun seremoniamestarina eli makkaranvalmistuksen opettajana toimi Ideakeittiön oma kokki Lauri Skyttä.

28 Lok
6
Mokkapalat – loihdi täydelliset suklaaunelmat sokerileipurin vinkeillä

Mokkapalat ovat kestosuosikkeja niin arjessa kuin juhlassa. Sokerileipuri paljastaa parhaat niksinsä täydellisiin mokkapaloihin.

9 Lok
2
Onnistuneet juhlat – vinkkejä lastenkutsujen järjestämiseen

Onnistuneet lastenkutsut järjestyvät hyvällä ennakkosuunnittelulla, päivänsankarin huomioimisella sekä ripauksella luovuutta.

30 Syy
2
Täydelliset lihapullat, tomaattikastiketta ja spagettia

Top Chef -kilpailusta tuttu, Suomen keittiömestarit ry:n puheenjohtaja Ulla Liukkonen paljastaa niksit täydellisiin lihapulliin. Lihapullissa pitää olla makua, mutta myös lihan ominainen maku täytyy säilyttää. Kaiken a ja o on hyvät ja puhtaat raaka-aineet.

23 Syy
3
Retroruoka on tullut jäädäkseen – näin valmistat edullisia ja herkullisia klassikkoruokia

Paistettuja silakoita, silliä, lihapullia, lohikeittoa, tillilihaa ja läskisoosia – kotitalouksissa ja ravintoloissa etsitään yhä enemmän puhtaita makuja ja kokataan trendikästä retroruokaa.

18 Syy
5
Perinneherkkuja poronkäristyksestä ohrarieskaan – esittelyssä lappilainen keittiö

Ideakeittiön juttusarjassa esitellään maamme monipuolista ruokaperinnettä. Tällä kertaa tutustutaan lappilaisen keittiön saloihin.

Lappilaisesta ruokaperinteestä puhuttaessa mieleen nousee väistämättä ainakin herkulliset pororuoat, tuore kala ja muut puhtaasta luonnosta saatavat herkut. Lappilaisilla antimilla on melko pitkät perinteet, eikä niiden asema ole horjunut nykypäivän keittiössäkään.

9 Syy
2
Suolat ja sokerit suurennuslasin alla – mitä kaikkea kaupan hyllyltä löytyy?

Suoloissa ja sokereissa on eroja.

Kauppojen hyllyiltä löytyy yhä enemmän vaihtoehtoja perinteiselle valkoiselle sokerille ja ruokasuolalle. Kuluttaja voikin hämmentyä suolojen ja sokerien nimi- ja väriviidakossa, sillä tarjolla on kaikkea aina pinkistä ruususuolasta tummaan intiaanisokeriin. Mitä eroa eri suoloilla ja sokereilla oikeastaan on?

4 Syy
1
Syksyn kuumimmat liikuntatrendit: Nopeita tehotreenejä ja toiminnallista harjoittelua

Tänä syksynä suomalaisissa kuntokeskuksissa liikutaan tehokkaasti ja koko kehon voimalla.

Vielä muutama vuosi sitten suomalaisten kuntokeskusten ryhmäliikuntatuntikalenterit täyttyivät supersuositusta Zumbasta.  Nyt latinorytmejä sekoittavan, hyvän mielen tanssitunnin kuumin kausi alkaa olla jo ohitse ja suomalaiset ovat siirtyneet trendeissä eteenpäin.

14 Elo
1
Halvalla hyvää

Kouluruokailun perinteet ulottuvat vuosikymmenten taakse. Koululaisten kestosuosikkina listoilla pyörivät edelleen kalapuikot ja pinaattiletut. Palveluntuottajien ikuinen haaste on valmistaa maukasta ja ravitsevaa perusruokaa edulliseen hintaan.

Vuonna 1943 Suomessa asetettiin laki, jonka mukaan vuoteen 1948 mennessä maan jokaisen kansakoulun olisi järjestettävä maksuton ruokailu kaikille oppilaille. Tästä ajankohdasta lasketaan Suomen 65-vuotisen kouluruokailun virallisesti alkaneen.

31 Hei
2
Pannukakkuja, mustaa leipää ja saariston herkkuja – esittelyssä ahvenanmaalainen ruokaperinne

Ideakeittiön juttusarjassa esitellään maamme monipuolista ruokaperinnettä. Tällä kertaa tutustutaan ahvenanmaalaisen keittiön saloihin.

Suomi tunnetaan erityisesti karjalanpiirakoistaan ja poronkäristyksistään, mutta kotimaisten perinneruokien maailmaan mahtuu runsaasti muitakin, ehkä hieman tuntemattomampia herkkuaarteita. Vain kivenheiton päässä Turun rannikolta sijaitsee Ahvenanmaa, joka tarjoaa ruoan ystäville ainutlaatuisia makuelämyksiä. Mistä siis on perinteinen ahvenanmaalainen ruoka tehty?

24 Hei
2
Ruokamatkailua Suomessa: Kyläkaupat ovat paikallisherkkujen aarrekätköjä

Ideakeittiön uudessa juttusarjassa perehdytään ruokamatkailuun Suomessa. Tällä kertaa tutustutaan suomalaisiin paikallisherkkuja tarjoaviin kyläkauppoihin.

Pienien kyläkauppojen määrä on viime vuosina romahtanut Suomessa. Tilastojen mukaan Suomessa on enää alle 400 perinteistä kyläkauppaa, kun vielä vuonna 1995 määrä oli 1300. Noin 30-40 kyläkauppaa sulkee Suomessa ovensa vuosittain kauppiassukupolvien vaihtuessa,  kilpailun kiristyessä ja isojen markettien polkiessa hintoja.

15 Hei
5
Kokin vinkit kesäksi: Näin paistat täydelliset letut

Kesän parhaat letut paistuvat kotikeittiössä pannulla tai mökillä muurikassa.

Letut, lätyt, ohukaiset ja räiskäleet kuuluvat erityisesti Suomen suveen – syödään ne sitten mehevän hillon ja kermavaahdon tai suussa sulavien suolaisten täytteiden kanssa. Lettujen valmistaminen ei ole mitään rakettitiedettä, mutta täydellisten räiskäleiden aikaansaamiseen tarvitaan ripauksellinen hyödyllistä nippelitietoa. Unileverin R&D Deploy Chef, kokki Minna Kormi kertoo, miten syntyy kesän paras lettutaikina.

3 Hei
1
Perhematkailua ekologisesti: Vinkit kestävään kesälomaan

Voiko kesän perhematkailu olla ekologista ja miten se onnistuisi?

Monissa perheissä pohditaan kesän kynnyksellä edessä häämöttävän loman täydellistä matkakohdetta. Matkustaminen toteutetaan useimmiten lasten ehdoilla ja tärkeitä kriteereitä kohteen valinnassa voivat olla esimerkiksi matkustamisen helppous ja matkakohteen aktiviteetit perheen pienimmille. Pitkät patikkaretket, kymmenien tuntien lentomatkat tai bilelomakohteet eivät välttämättä ole ensimmäisiä perhelomavalintoja.

1 Hei
3
Mökkiruoan ABC: Helppoja herkkuja kekseliäästi ja vaivattomasti

Helppous ja vaivattomuus ovat mökkiruoan valmistuksessa valttikortteja.

Suomalaiset ovat tunnetusti kesämökkikansaa ja lomakaudella mökeillä kuumenee grilli jos toinenkin. Harva suomalainen haluaa loihtia mökkiruoaksi fiiniä gourmetruokaa, eivätkä olosuhteet useimmiten olekaan otolliset ylimääräiselle pipertelylle.  Monista kesämökeistä kun puuttuvat kokonaan modernit keittiölaitteet, eikä sähkökään ole itsestäänselvyys. Mökkiruoan on useimmiten oltava helppoa ja vaivatonta, mutta kuitenkin maittavaa.

27 Toukokuu
2
Aidossa hampurilaisessa on oltava makua

Ideakeittiön testiryhmäläiset kilpailivat toisiaan vastaan hampurilaisten valmistuksessa. Pannut kolisivat eikä hikikarpaloiltakaan vältytty yllätysten täyteisessä illassa.

Keittiössä on odottava tunnelma. Paikalle saapuu yksitellen Ideakeittiön testiryhmään kuuluvia kotikokkeja. Illan tarkoitus on, että osallistujat ottavat toisistaan mittaa hampurilaisten valmistuksessa.

6 Toukokuu
4
Viikon ruokalista 6.5.-12.5.

Kevätaurinko paistaa ja ruokapöytään katetaan kullankeltaisia juurespihviä sekä parsakeittoa. Viikonlopun kruunaa lammaskebab kuskusilla minttukastikkeen kera.

Maanantai: Lohi-avokadopasta

Tiistai: Klassinen parsakeitto

Keskiviikko: Jauheliha-feta-paprikakiusaus

Torstai: Broileri-sienikastike

Perjantai: Kullankeltaiset juurespihvit

Lauantai: Lammaskebab kuskusilla ja minttukastike

Sunnuntai: Intialainen masala-kala

1 Toukokuu
3
Jopa kattilan pohjalla merkitystä – näin säästät rutkasti sähköä kokatessa!

Oletko tullut ajatelleeksi kuinka energiatehokkaasti kokkaat?

10 Huh
1
Ruokaa ja viiniä valkokankaalla

Ideakeittiö listasi viisi elokuvaa, jotka käsittelevät ruokaa ja viiniä.

 

Herkkuja hovissa

Haute Cuisine (juliste)Herkullinen elokuvauutuus on viime vuoden lopulla valkokankaat valloittanut Haute Cuisine – mestari keittiössä, jonka on ohjannut Christian Vincent.

3 Huh
1
”Kenguru ja lakritsajuuri ne yhteen sopii”

Ideakeittiön Facebook-sivulla on kuukauden ajan ollut käynnissä kilpailu, jossa ryhmän jäsenet pääsevät toteuttamaan luovuuttaan. Ajatuksena on valita kymmenien ruoka-aineiden joukosta viisi ainesosaa, joita Ideakokki käyttää ateriassaan.

 

Ensimmäiseen haasteeseen tarttui Ideakeittiön oma kokki Lauri Skyttä. Raaka-aineiksi valikoituivat kenguru, mango, kirsikka, kastanja ja lakritsijuuri.

13 Maa
5
Kiristääkö ja kutittaako? Kuori kahvilla, helli hunajalla ja kirkasta kurkulla!

Ruokakaappia raottamalla löydät ainekset kotoisaan kauneudenhoitoon.

 

7 Maa
4
Reilua kauppaa vai luomua? Näin selviät merkkiviidakosta!

Mistä tunnistaa luomu- tai ympäristöystävällisen tuotteen? Ideakeittiö listasi yleisimmät tuotepakkauksista löytyvät merkit ja kertoo mitä ne tarkoittavat.


18 Hel
2
Cajun-ruoassa maistuu rakkaus

Ronskisti maustettu cajun-ruoka tunnetaan jambalayastaan ja gumboistaan, mutta tärkein raaka-aine on rakkaus.


13 Hel
1
Romanttista ruokaa rakkaalle

Ystävänpäivänä ystävää ilahdutetaan herkkuhetkellä. Rakkaalle puolestaan katetaan romanttinen kynttiläillallinen.

 

Helmikuun neljäntenätoista päivänä vietetään ystävänpäivää ympäri maailmaa. Juhlan juuret juontavat Italiaan, josta se siirtyi 1800-luvulla Atlantin yli Amerikkaan. Amerikkalaiset ovat tehneet ystävänpäivästä suuren rakastavaisten juhlan rusettiluisteluineen ja muine perinteineen.

23 Tam
2
Jutta Gustafsberg

Onnistuneeseen elämäntapamuutokseen vaaditaan muutakin kuin hetkellinen liikuntakärpäsen puraisu.

Tammikuussa kuntosalit ovat perinteisesti tupaten täynnä joulunajan kinkkurumbaan kyllästyneitä suomalaisia, jotka etsivät jälleen kerran kadonnutta vyötäröään kahvakuula kourassa. Monilla innostus kuitenkin tyssää, kun mittanauha ei tunnu kiristyvän hikoilusta huolimatta.

Televisiosta tuttu fitness-valmentaja Jutta Gustafsberg muistuttaa, että liikunnallinen elämäntapa tarvitsee tuekseen myös oikeanlaisen ruokavalion.

2 Tam
3
Varpulan ruisleipä

Varpulan idyllisellä luomutilalla ruisleipä leivotaan yli sata vuotta vanhaan juureen ja paistetaan 1800-luvun leivinuunissa. Kotikokin keittiössä ruisleivän paistamiseen soveltuu sähköuuni.

 

26 Jou
2
Kimalletta ja krumeluuria vai hillittyä ja harkittua? Vinkit uuden vuoden kattaukseen

Vaikka ilotulitukset loistavat taivaalla, suositaan kotikattauksessa harmonista linjaa. Hopean yhdistäminen mustaan tai valkoiseen tuo uuden vuoden juhlaan tyyliä.

 

– Jouluna suosin lämpimiä värejä ja materiaaleja, kuten kanelia ja käpyjä, mutta uutena vuotena kaipaan juhlantuntua niin koristeluun kuin kattaukseenkin, Kaunis arki kotiisi -blogin takaa löytyvä Merja Pesonen kertoo.

5 Jou
4
Suolakurkkuja ja silavaa – Myytinmurtajat valottavat venäläisiä ruokaperinteitä

Naapurimaallamme Venäjällä on rikas ruokakulttuuri, josta suomalaisilla on sitkeitä harhaluuloja. On aika  murtaa pinttyneet myytit!

Venäläinen ruokakulttuuri tuo monelle mieleen lähinnä smetanalla ryyditetyn Borsts-keiton. Keittoja naapurimaassamme syödäänkin  paljon, mutta kuuluisa Borsts on lainattu Ukrainasta. Toisin kuin luullaan, myöskään hapankaali ei ole venäläinen keksintö.

3 Jou
Testissä syksyn jäätelömaut

 Tiukkasanainen tuomaristo valitsi suosikkinsa syksyn uutuusjäätelöistä.

 

– Ei ole vielä tullut vastaan sellaista jäätelöä, joka olisi jäänyt syömättä, vitsailee Heta Koski.

– Joo, suklaa kaikissa muodoissaan maistuu, komppaa Erja Palmi.

Yhdessä Sanna Dooleyn kanssa he muodostavat äideistä koostuvan raadin, jonka tehtävänä on arvioida syksyn uutuusjäätelömakuja.

28 Mar
4
Tuorepasta valmistuu vaivatta kotikeittiössä

Tuorepastan tekeminen on yksinkertaista: tarvitaan vain kananmunia ja durumjauhoja. Tärkeää on taikinan vaivaaminen sekä reilusti suolattu keitinvesi.

 

– Tuorepastan tekeminen on helppoa ja onnistuu takuulla kotikeittiössäkin, rohkaisee italialaisravintola Vaelsan emäntä Paola Chiodo.

– Tarvitset vain durumjauhoja ja kananmunia. Pastakoneesta on apua, mutta esimerkiksi tagliatellet on helppo valmistaa käsin, Roomasta Milanon kautta Helsinkiin päätynyt italiatar vakuuttaa.

21 Mar
4
Karppaus – trendihömpötystä vai ase kiloja vastaan?

Vähähiilihydraattinen ruokavalio voi toimia starttina painonpudotukselle, mutta terveellisempää on tähdätä pysyviin elämäntapamuutoksiin.

 

– Innostuin Atkinsin dieetistä pääosin kavereiden kautta. He olivat pudottaneet painoa välttämällä turhia hiilihydraatteja ruokavaliossaan. Atkins tuntui minulle sopivalta vaihtoehdolta, sillä siinä ei tarvinnut nähdä nälkää. Oli myös selkeää, mitä sai syödä ja mitä ei, Petteri Arvola perustelee.

19 Mar
2
Polttoaine vai nautinto? Myytinmurtajat suomalaisen ruokakulttuurin kimpussa

Ravintola Spisin Jani Kinanen joutui tentattavaksi Myytinmurtajat-juttusarjassamme ja paneutui täkäläiseen ruokakulttuuriimme.

 

Suomalaista ruokaa kuulee silloin tällöin moitittavan yksipuoliseksi ja tylsäksi, mutta se on kaikkea muuta: maailmalla puhtaiden, pohjoismaisten raaka-aineita arvostus on huipussaan. Kesällä meiltä löytyy raikkaita kasviksia, syksyllä puolestaan sieniä sekä marjoja. Juureksia on saatavilla ympäri vuoden.

14 Lok
3
Helli sydäntäsi!

Erityisruokavalioita käsittelevän juttusarjamme toisessa osassa kerromme, kuinka vaalit sydämesi terveyttä. Terveelliset elintavat voivat antaa rutkasti lisää elinvuosia ja oikean ruokavalion avulla kolesteroli pysyy useimmiten kurissa.

 

Maria Hannus-Hautala, 31, mittautti kolesterolinsa muutama vuosi Terveysmessuilla. Vaikka hänen isällään on korkea kolesteroli, järkytti lukema silti: 8,5! Normaaliarvo on viisi tai sen alle.

10 Lok
3
Poimi syksyn paras ruokakirjasato

Pukinkontti täytyy herkullisista ruokakirjoista. Ideakeittiö kokosi syksyn uutuuskirjoista arvostelun.

 

1 Lok
2
Keliakiaruokavalio vaatii tarkkuutta, muttei ole mahdotonta

Ideakeittiön uusi juttusarja käsittelee erityisruokavalioita. Ensimmäisessä osassa perehdymme keliakiaan. Se on elinikäinen sairaus, mutta tarkkaa ruokavaliota noudattamalla oireet pysyvät poissa.

 

– Oli suuri helpotus, kun tiukkaa ruokavaliota noudattamalla koko ikäni jatkuneet vatsaoireet viimein katosivat, muistelee Ulla-Maija Laitinen vuotta 1984, jolloin hän sai kuulla sairastavansa keliakiaa.

26 Syy
2
Syö itsesi terveeksi!

Oikeanlainen ruokavalio vaikuttaa hyvinvointiimme ja parantaa terveyttämme. Värikäs ruoka antaa lisävirtaa pian koittavaan kaamokseen.

 

– Pari lasia punaviiniä päivässä on terveydelle hyödyllinen annos, ravintoterapeutti Sari Skogström tietää, mutta muistuttaa, ettei sitä pidä litkiä pullotolkulla.

– Suomalaiset juovat alkoholia ihan liikaa. Liiallinen alkoholinkäyttö ei edistä kenenkään terveyttä, hän painottaa.

19 Syy
2
Hantta rohkaisee: Oikeilla elintavoilla karistat kilon viikossa

Hurjan muodonmuutoksen tehnyt Wilma ”Hantta” Schlizewski laihtui kolmessakymmenessä viikossa kolmekymmentä kiloa ja luotsaa nykyään laihduttajia. Lue Hantan vinkit pysyvään painonpudotukseen!

 

17 Syy
1
Ideakeittiön lounasratsia paljastaa: Mukaan napattuja sämpylöitä ja väliin jääneitä välipaloja

Ideakeittiö iski pääkaupungin liikkeisiin ja lounaspaikkoihin sekä raportoi, mitä suomalaiset kiireisen työpäivänsä lomassa suuhunsa pistävät.

 

Perinteistä suomipöperöä

Pekka Varpanen ruokkii töölöläisiä suomalaista kotiruokaa tarjoavassa lounasravintolassaan Mannerheimintiellä. Seitsemässätoista vuodessa paikkaan on muodostunut kööri vakioasiakkaita.

– Osa heistä on jo muuttanut muualle, mutta seudulle sattuessaan he poikkeavat moikkaamaan.

10 Syy
2
Tuunaa sun soppa tunnissa – Bloggaajat kauhan varressa Knorr Soppahaasteessa

Neljä ruokabloggaajaa puki Ideakeittiön essut ylleen ja tarttui kauhaan kutkuttavassa Knorr Soppahaasteessa, jossa syksyn uutuuskeitoille kehitettiin uusia käyttötapoja.

– Aika alkaa nyt!

Keittiössä alkaa kuhina, kun kilpailijat ryntäävät raaka-ainepöydän luo. Heillä on kaksi minuuttia aikaa valita tarvitsemansa raaka-aineet, minkä jälkeen täydennyksiä ei enää saa tehdä. Valittavana on erilaisia lihoja, mereneläviä, kasviksia sekä juustoja. Etukäteen kullekin arvottu on pääraaka-aine, jonka ympärille annos on kehitettävä.

5 Syy
6
Onko luomu laadukkaampaa? Myytinmurtajat vastaavat väitteeseen.

Tällä kertaa Myytinmurtajat pureutuvat luomuruokaan– ja viineihin. Maistuuko luomuporkkana oikeasti tavallista lajitoveriaan paremmalle? Ja mitä luomu edes tarkoittaa?

 

Ideakeittiön piinapenkkiin istuivat eiralaisen Chef & Sommelier –ravintolan Sasu Laukkonen ja Johan Borgar, jotka tunnetaan luovasta lähiruokafilosofiastaan. He pohtivat, onko luomusta tullut rikkaiden luksustuote, johon köyhällä ei ole varaa.

15 Elo
Helena Petäistön opeilla onnistut täydellisessä teehetkessä

Perussyntejä teen valmistuksessa ovat liian kuuma vesi sekä kitkeräksi hauduttaminen. Parilla pikkuniksillä onnistut täydellisessä teehetkessä, vakuuttaa teeasiantuntija Helena Petäistö kirjassaan Tee teematka.

– Tärkeintä on, että kaapista löytyy hyvää irtoteetä sekä välineet sen hauduttamiseen, ja että hauduttaminen tapahtuu hyvässä vedessä ja sopivassa lämpötilassa kullekin teelaadulle tarpeellisen ajan, kiteyttää teeasiantuntija Helena Petäistö kirjassaan Tee teematka (Tammi, 2008).

30 Hei
5
Henri Alénin vinkit luksuspiknille

Ystävien kanssa piknikin järjestäminen on hyvä tapa viettää kesäpäivää. Kun jakaa porukalla ruokavastuun, ei tarvitse yksin hikoilla hellan ääressä.

Kokki Henri Alén vinkkaa, että kuumana päivänä kannattaa valita piknikeväiksi ruokia, jotka kestävät hieman lämpöä. Esimerkiksi maitotuotteet, majoneesit sekä liivatetta sisältävät ruoat kannattaa jättää suosiolla jääkaappiin. Vaihtoehtoisesti voi ottaa mukaan pienen kylmälaukun, jossa myös juomat pysyvät viileinä.

4 Kes
4
Ilmastoystävällisen ruoan tekeminen ei vaadi ylimääräistä ponnistelua

Yksinkertaisinta on vähentää ruoan heittämistä roskakoriin ja suosia kasviksia lihan sijaan. On myös muita tapoja vaikuttaa.

Kantaessasi juuri ostettua ruokakassia kaupasta kotiin et ehkä tule ajatelleeksi, että keskimäärin joka 20. kerralla kippaat sen suoraan roskakoriin (Foodspill 2010–2012 -hanke).

Karulta kuulostava fakta on kuitenkin totta. Kotitalouksissa heitetään ruokaa pois noin 20-30 kilogrammaa henkeä kohden vuodessa.

28 Toukokuu
2
Yllätyksellinen valmistujaispöytä jää vieraiden mieleen

Tarjoa valmistujaispöydän herkut erikoisista astioista. Näin yllätät vieraasi positiivisesti, lupaa Vanajanlinnan keittiömestari Mika Jokela.

Kun koulutaival on ohi, on aika juhlia! Varsinkin valmistuvien nuorten vanhemmille tämä tarkoittaa kuitenkin rahanmenoa sekä uurastusta juhlien suunnittelussa ja toteutuksessa.

25 Huh
7
Noutopöytä – paljonko on paljon?

Noutopöydän suunnittelussa on otettava huomioon monta asiaa. Millaisia vieraita on tulossa? Onko joukko nais- vai miesvaltainen? Kauanko juhlat kestävät? Noutopöydän valikoiman tulisi tarjota jokaiselle jotakin, mutta ruokalajien määrää on turha kasvattaa liian suureksi.

5 Huh
5
Syntisen hyvä suklaa

Herkkuja ja paheita on monia, mutta suklaa lienee yksi suosituimmista. Toiset söisivät mielellään pehmeää maitosuklaa, toisille taas ainoa oikea on tumma suklaa. Monet herkuttelevat levyllisellä pähkinäsuklaata. Ja joidenkin mielestä yhdestä levystä ei riitä mihinkään….Makuja on monia ja onneksi suklaitakin on joka lähtöön.

25 Huh
4
Jauheliha – arkiruokaa helposti ja nopeasti

Jauheliha pitää pintansa suomalaisten kestosuosikkina. Siitä voikin kokkailla mitä erilaisimpia ruokia helposti ja nopeasti, sillä jauheliha on mureaa ja helposti kypsyvää. Voit myös pakastaa jauhelihan joko raakana tai valmiina ruokana. Sitä voi siis huoletta ostaa kerralla enemmän!