Etusivu Artikkelit Vinkit testit Keliakiaruokavalio vaatii tarkkuutta, muttei ole mahdotonta

Keliakiaruokavalio vaatii tarkkuutta, muttei ole mahdotonta

Ideakeittiön uusi juttusarja käsittelee erityisruokavalioita. Ensimmäisessä osassa perehdymme keliakiaan. Se on elinikäinen sairaus, mutta tarkkaa ruokavaliota noudattamalla oireet pysyvät poissa.

 

– Oli suuri helpotus, kun tiukkaa ruokavaliota noudattamalla koko ikäni jatkuneet vatsaoireet viimein katosivat, muistelee Ulla-Maija Laitinen vuotta 1984, jolloin hän sai kuulla sairastavansa keliakiaa.

Yleisimmin keliakia ilmenee erilaisilla suolistovaivoilla, kuten mahakipuna, ripulina tai ilmavaivoina. Se voi kuitenkin oirehtia myös ihottumana, ruokahaluttomuutena tai pälvikaljuna. Tällöin sairauden toteaminen voi olla hankalaa.

– Gluteenia esiintyy vain kotimaisissa viljoissa eli vehnässä, ohrassa, rukiissa ja kaurassa, Laitinen valottaa.

– Keliaakikon pitää pääsääntöisesti välttää viljoja sellaisenaan, mutta myös muiden tuotteiden ainesosaluettelot kannattaa tarkastaa huolella: esimerkiksi osa makeisista, kuten lakritsi ja jotkut karamellit, sisältävät vehnäjauhoa.

PopcorniaVältä turhia riskejä ja valitse varman päälle

Keliakian syntyyn ei ole vielä löydetty seikkaperäistä selitystä ja tauti voi alkaa missä iässä tahansa. Viljojen sisältämä valkuaisaine, gluteeni, aiheuttaa ohutsuolen limakalvoilla tulehduksen sekä vaurioittaa suolinukkaa. Näin ollen ravintoaineet eivät imeydy kunnolla.

– Monissa ravintoloissa keliakiaruoka on merkitty merkinnällä G. Keittiöhenkilökunnan osaaminen ei kuitenkaan ole aukotonta, sillä joskus olen törmännyt leivitettyihin kala- tai lihapihveihin, jotka on merkitty gluteenittomiksi, Laitinen kertaa.

– Ulkomailla on isot vaihtelut siinä, miten keliakiaruokavalio tunnetaan. Tarvitaan omaa tietämystä ja oikeita ruokavalintoja. Jos epäilen ruoan sopivuutta, valitsen salaatin. Ei kannata ottaa riskejä, hän painottaa.

Mitä kattaa kahvipöytään, kun keliaakikko tulee kylään?

Nykyään kauppojen valikoimista löytyy jo runsaasti vaihtoehtoja keliakiaruokavaliota noudattaville. Tarjolla on erilaisia jauhoseoksia leivontaan ja leivän valmistukseen. Osa leivonnaisista, kuten sokeri– tai kuivakakut, voidaan valmistaa perunajauhoista. Kastikkeiden suurustamiseen puolestaan sopii maissisuuruste.

– Joillekin keliaakikoille sopii niin kutsuttu ”ihan puhdas kaura”, joka on käsitelty erikseen muista kotimaisista viljoista. Se sopii puuroihin ja helpottaa leivän sekä sämpylöiden leivontaa, Laitinen vinkkaa.Kakku

Keliaakikon kyläilyyn voi varautua hankkimalla kahvipöytään gluteenittomia herkkuja, joita löytyy jo lähes jokaisesta elintarvikemyymälästä. Muista, etteivät keliaakikon tuotteet saa joutua kosketuksiin muiden viljatuotteiden kanssa. Laita siis gluteenittomat tuotteet tarjolle omaan astiaansa ja käytä niiden käsittelyssä erillisiä tarjoiluvälineitä.

– Ateriat kannattaa valmistaa aina itse, ellei ole varma valmisaterioiden sisältämistä ainesosista. Huolimattomasti hoidettuna keliakia saattaa aiheuttaa erilaisia suolistosairauksia, Laitinen muistuttaa.

– Keliaakikon on kiinnitettävä huomiota riittävän kuidun sekä B-vitamiinin saantiin. Paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja sisältävä ruokavalio tasapainottaa keliakiaruokavaliota, hän ynnää ja kertoo omaksi lempiruoakseen perinteisesti valmistetut kaalikääryleet.

2 kommentit

Käyttäjän Jake kuva

Jake

Ke, 2015-03-18 12:48
Olen itsekin huomannut ajoittain keliakiaan viittaavia oireita. Varsinkin ruisleipä aiheuttaa turvotusta ja vatsan väänteitä närästyksestä puhumattakaan.
Käyttäjän SMEL kuva

SMEL

To, 2016-01-07 08:34
Itsellä ei ole keliakiaa, mutta aika tylsästi kela poisti nyt keliaakikkojen korvauksen (sekin oli ihan mitätön).