Etusivu Tarrat porkkana reseptit
21 Tam
12
Tilli & Sitruuna lohikeitto kattilassa

Ruokaisa lohikeitto on talvipäivän ehdoton ykkösherkku. Kokeile keiton sekaan vaikka uutta Flora Ruoka Tilli & Sitruunaa. Viimeistele annos tuoreella silputulla tillillä.

27 Jou
9
Joulun tähderuoat

Ensin on Joulun aikaan ladattu jääkaappi täyteen herkkuja ja sitten muutama päivä myöhemmin pizza-taksin numero alkaa vaan kiinnostamaan todella paljon. Ruokaa on kyllä jäljellä, mutta kinkku ja laatikot eivät vaan enää maistu. Tulee todella huono omatunto. Joulun tähteitä ei kannata heittää roskiin, sillä niistä saa hyviä aineksia välipäivien aterioihin. Hyödynnä tähteet ja valmista vaikka kinkusta Pulled Porkkia!

5 Jou
3
Itsenäisyyspäivän juhlat palaavat Linnaan

Itsenäisyyspäivän vastaanotto palaa jälleen perinteiseen paikkaan presidentinlinnaan. Linnan ruokatarjonta on jo pitkään perustunut lähiruokatuottajien suosimiseen.

27 Mar
7
Perinteinen kiitospäivän menu

Kiitospäivä on sadonkorjuun kunniaksi vietettävä juhlapäivä, jota juhlitaan näyttävimmin Pohjois-Amerikassa. Yhdysvalloissa kiitospäivää vietetään marraskuun neljäntenä torstaina ja Kanadassa lokakuun toisena maanantaina.

25 Mar
3
Hitaasti kypsytettyä lohta

Herkullinen lohiresepti, jossa lohta ei tarvitse paistaa. Huoneenlämpöisenä tarjottava lohi sopii hyvin yhteen esimerkiksi kukkakaalicurryn kanssa.

28 Lok
5
Hirvipaisti

Hirvipaisti on loistava ruoka niin syksyn arkeen kuin juhlaankin. Riistaruokien lisukkeeksi sopii mainiosti erilaisia metsän makuja kuten katajanmarjat, puolukat, karpalot sekä sienet. Kannattaa kuitenkin käyttää muita raaka-aineita maltillisesti, jotta riistan maku

17 Syy
7
Nyhtönautaburger ja coleslaw

Tämä herkullinen nyhtönautaleipä vie suurimmankin nälän mennessään!

21 Elo
2
omenoita

Omenoita on viljelty Euroopassa jo yli 5000 vuotta. Kristinuskon levitessä omena kulkeutui myös pohjoiseen, koska sitä viljeltiin laajalti luostarien puutarhoissa.

30 Kes
6
Porkkanakeitto inkiväärillä ja fenkolilla

Samettinen porkkanakeitto saa lisämakua inkivääristä ja fenkolista!

30 Kes
2
Kaalipata

Kaalipadassa maistuu myös täysjyväohra!

30 Kes
6
Savoijinkääryleet

Savoijinkääryleet kätkevät sisäänsä kasviksia, sieniä ja tuorejuustoa!

30 Kes
2
Kalakeitto curryn ystäville (G)

Herkullinen kalakeitto maustetaan curryn lisäksi limemehulla sekä pinaatilla!

30 Kes
5
Linssikeitto (G,K,♥)

Värikkään linssikeiton voi valmistaa punaisista tai vihreistä linsseistä!

30 Kes
4
Perhelasagne

Helppo lasagne perheelle syntyy tarvittaessa nopeastikin!

30 Kes
5
 Coq au vin – kukkoa viinissä (G)

Perinteinen Coq au vin saa makunsa maukkaasta marinadista ja hautuu kypsäksi yhdessä kasviksien kanssa!

3 Maa
2
Allergiaperheessä ruuanlaitto kysyy kekseliäisyyttä

Allergia- ja astmaliiton mukaan noin 5-8 prosenttia alle 2-vuotiaista lapsista on jollekin ruoka-aineelle allergisia. Yleisimpiä lasten ruoka-aineallergioita ovat kananmuna, vehnä ja maito. Kouluiässä allergioita esiintyy myös kalalle, pähkinöille ja siitepölystä aiheutuvan ristiallergian vuoksi monille tuoreille vihanneksille ja hedelmille.

12 Hel
7
vihannekset

Keskellä talvea kannattaa nauttia vihannesosaston tarjonnasta vähän uudella tavalla. Kokeile vaikka punajuurisipsejä tai maukasta kukkakaaliriisiä! Tässä ideakeittiön vinkit kasvisten käyttöön.

Merkillisen muotoinen maa-artisokka sisältää runsaasti kuitua, B-vitamiineja, sekä rautaa ja kaliumia. Se sopii erinomaisesti diabeetikon ruokavalioon, koska sen sisältämä hiilihydraatti on suurelta osin inuliinia, joka hajoaa elimistössä hedelmäsokeriksi.

14 Tam
3
Karjala tunnetaan paisteistaan ja piirakoistaan

Ideakeittiön uusi juttusarja esittelee maamme monimuotoista ruokaperinnettä aina Lapin leipäjuustosta lännen lapskoussiin sekä Pohjanmaan klimppisoppaan. Kussakin osassa perehdytään yhteen alueeseen, josta ensimmäisenä on vuorossa Karjala.

 

24 Jou
1
Keihäsmies Antti Ruuskanen metsästää ruokansa itse

Olympiamitalisti Antti Ruuskanen laittaa ruokaa itse metsästetyistä ja kalastetuista raaka-aineista. Herkkuruokana miehellä on monelle täysin vieras mykysoppa.

– En harrasta mitään poppakonsteja, vaan pyrin tekemään monipuolista kotiruokaa. Pääasiassa teen riista- ja kalaruokia, kertoo keihäänheiton olympiapronssimitalisti Antti Ruuskanen.

30 Hei
5
Henri Alénin vinkit luksuspiknille

Ystävien kanssa piknikin järjestäminen on hyvä tapa viettää kesäpäivää. Kun jakaa porukalla ruokavastuun, ei tarvitse yksin hikoilla hellan ääressä.

Kokki Henri Alén vinkkaa, että kuumana päivänä kannattaa valita piknikeväiksi ruokia, jotka kestävät hieman lämpöä. Esimerkiksi maitotuotteet, majoneesit sekä liivatetta sisältävät ruoat kannattaa jättää suosiolla jääkaappiin. Vaihtoehtoisesti voi ottaa mukaan pienen kylmälaukun, jossa myös juomat pysyvät viileinä.

4 Kes
4
Ilmastoystävällisen ruoan tekeminen ei vaadi ylimääräistä ponnistelua

Yksinkertaisinta on vähentää ruoan heittämistä roskakoriin ja suosia kasviksia lihan sijaan. On myös muita tapoja vaikuttaa.

Kantaessasi juuri ostettua ruokakassia kaupasta kotiin et ehkä tule ajatelleeksi, että keskimäärin joka 20. kerralla kippaat sen suoraan roskakoriin (Foodspill 2010–2012 -hanke).

Karulta kuulostava fakta on kuitenkin totta. Kotitalouksissa heitetään ruokaa pois noin 20-30 kilogrammaa henkeä kohden vuodessa.

25 Huh
4
Jauheliha – arkiruokaa helposti ja nopeasti

Jauheliha pitää pintansa suomalaisten kestosuosikkina. Siitä voikin kokkailla mitä erilaisimpia ruokia helposti ja nopeasti, sillä jauheliha on mureaa ja helposti kypsyvää. Voit myös pakastaa jauhelihan joko raakana tai valmiina ruokana. Sitä voi siis huoletta ostaa kerralla enemmän!